Erä, retkeily ja matkailu

VAAKA-hanke helpottaa matkailualueiden maankäytön suunnittelua

Moninaiset toiveet ja vaatimukset tuovat usein isoja haasteita matkailualueiden maankäytön suunnitteluun. Parhaillaan suunnittelun tueksi ollaankin kehittämässä uutta osallistavaa toimintamallia.

Luonnon vetovoimaisuuteen perustuva virkistyskäyttö ja matkailu lukeutuvat metsiemme tärkeimpiin käyttömuotoihin. Tietoisuus metsien virkistyskäytön, monimuotoisuuden ja muiden metsiin liittyvien aineettomien hyötyjen merkityksestä on lisääntynyt, minkä seurauksena matkailualueiden maankäytön suunnittelusta on tullut entistä moniulotteisempaa.

EAKR-rahoitteisessa "Sosioekologisia työkaluja Vaara-Kainuun matkailualueiden suunnitteluun, VAAKA" -hankkeessa kehitetään matkailualueiden suunnittelun tueksi uusi paikkatietoon perustuva toimintamalli, jolla pyritään lisäämään maankäytön sosiaalista hyväksyttävyyttä, ekologista kestävyyttä ja matkailun vetovoimaisuutta Kainuussa.

Hankkeen pilottialueet, Paljakka ja Ukkohalla, ovat suojelualueiden lähistöllä sijaitsevia matkailukeskuksia, joissa matkailuelinkeinon kasvu edellyttää kaavamuutosta tai ainakin alueen käytön pitkäaikaista linjausta. Haasteellista on muun muassa eri elinkeinojen tai erilaisten matkailumuotojen yhteensovittaminen tai eriyttäminen alueiden suunnittelussa ja kehittämisessä.

Hankkeessa kootaan pilottikohteilta ekologinen ja yhdyskuntarakenteita kuvaava paikkatieto sekä kohteeseen liittyvät sosiaaliset ja kulttuuriset tiedot. Maankäyttöön liittyvät arvostukset kerätään eri sidosryhmiltä hyödyntäen internet-pohjaista pehmoGIS-sovellusta ja kyselytutkimuksia. Sosioekologisen tiedon perusteella alueita jaetaan soveltuvuudeltaan ja käyttötarkoitukseltaan erilaisiin luokkiin.

- PehmoGIS-sovellus on Aalto-yliopiston kehittämä suomalainen keksintö. Alun perin kaupunkiympäristön suunnittelussa käytetyssä ohjelmassa verkkoon laitetaan alueen kartta, johon ihmiset voivat merkitä itselleen merkityksellisiä paikkoja, kuten hienoja maisemakohteita tai oikopolkuja, ja kommentoida olemassa olevia rakenteita. Ohjelman kautta voi helposti lähettää ehdotuksia opasteiden, tulipaikkojen ja muiden retkeilyrakenteiden sijoittamisesta, kertoo hankkeessa mukana oleva suojelubiologi Anne Jäkäläniemi Pohjanmaan luontopalveluista.

- Toivomme myös eri kohteisiin liittyviä tarinoita tai historiatietoa. Lajistohavainnotkin otetaan mielellään vastaan, Jäkäläniemi lisää.

Hankkeen tavoitteena on kehittää uusi paikkatietoon perustuva toimintamalli, joka edesauttaa ekologisesti ja sosiaalisesti kestävän luontomatkailun kehittämistä, auttaa tunnistamaan mahdollisia alueisiin kohdistuvia ristiriitoja ja parhaimmillaan tuo uusia yritysideoita metsiin suuntautuvaan matkailuun.

- Ulkomailla vastaavia toimintamalleja on ollut käytössä jo jonkun aikaa, mutta Suomessa ollaan vasta aloittelemassa. Pilotoinnin jälkeen paikkatietosovellus olisi helppo ottaa käyttöön muillakin Metsähallituksen luonnonsuojelu- ja retkeilyalueilla, Jäkäläniemi kertoo.

Hankkeen päätoteuttaja on Metsäntutkimuslaitos (Metla), jonka yhteistyökumppaneina ovat Metsähallitus ja Aalto-yliopisto sekä paikalliset toimijat. Viime lokakuussa aloitettu hanke päättyy vuoden 2013 lopussa.

Suvi Honkavaara