Talvisessa metsässä on vain tämä hetki

Kirkkaalla ilmalla tuohon taakse piirtyisi Romevaaran ja Iso-Syötteen silhuetit, Saara ja Tuomas maalailevat.

Noinkohan hohtavat hangetkin alkavat olla uhanalainen luonnonvara? Etelä-Suomessa johtopäätös on helppo vetää, mutta entä lumi-Suomen sydänmailla Syötteellä. Katoavaista on talvinen kauneus toisinaan sielläkin.

Katso video sivun alalaidasta...

 

Katoavaista ja nopeasti vaihtelevaa. Syötteelle saavuttaessa maisema oli vielä luminen kuin talvisesta postikortista. Yön vesisade on kuitenkin tehnyt tehtävänsä. Oksilta lumi on sulanut, mutta maassa sitä sentään on vielä parikymmentä senttiä, vaaroissa enemmänkin.

 

– On täällä päästy nauttimaan jo kunnon talvesta. Vaaroissa oli vielä viikko sitten hieno tykky, ja latujakin on päästy vetämään matkailukeskuksen ympäristöön. Nyt näyttää ankeammalta, harmittelevat Saara Airaksinen ja Tuomas Uola Syötteen luontokeskuksella.

 

Mutta lumiretkelle tehdään kuitenkin lähtöä. Syötteen maisemat antavat siihen erinomaisen mahdollisuuden, sillä ailahtelevinakin talvina Syötteen seutu on ehkä Suomen lumivarminta aluetta.

 

– Opasteen mukaan vastaan voi tulla vaikka liito-orava. Se olisi kyllä onnenpotku, Saara ja Tuomas ynnäävät.

Vaikka räystäät tippuvat nyt vettä, Saara ja Tuomas laittavat lumikengät jalkaan. Hauskaltahan se näyttää, mutta osoittautuu perin viisaaksi vedoksi, sillä jo muutaman sadan metrin päässä lunta riittää.

 

– Jos viime viikkoina olisi ollut parikin astetta kylmempää, täällä olisi nyt puoli metriä lunta, patikoijat pohtivat vauhdissa.

 

Luontokeskukselta otamme suunnan kohti Teerivaaraa. Siellä täällä erottuu jäniksen jälkiä, mutta vesisade on sulattanut metsän elävien piperrykset taivaan tuuliin. Hirvi on tallustellut suon laitaa, mutta sorkan jäljet ovat sulaneet epämääräisiksi puolen metrin läiskiksi.

 

Vaarojen laella leijuu sankka sumu, mutta notkopaikoissa näkyvyyttä riittää.

 

– Jos haluaa nauttia luonnonrauhasta ja hiljaisuudesta, nyt siihen on mahdollisuus, Saara pohtii, ja kuulostelemme korvat hörössä josko jotain kuuluisi. Ei kuulu.

 

Umpihankisuksilla syrjäisille vaaroille

Teerivaara kohoaa suon laidasta synkeän tummana. Sielunsa silmin saattaa nähdä, miten se tykkyasussaan hohtaisi vitivalkeana. Jos keli olisi nyt loistokas, jatkaisimme tästä kohti Ahmatupaa ja edelleen Ahmavaaran näköalakalliolle. Lyhyt talvipäivä tosin siihen ei riittäisi, mutta majapaikkojakin on matkan varrella tarjolla.

 

– Syötteen ehdottomasti hienoimmat maastot löytyvät sen verran syrjästä, että sinne kannattaa lähteä umpihankisuksilla tai lumikengillä ajan kanssa. Kartta ja kompassi matkaan, kunnon eväät reppuun ja talvielämys on valmiina alkamaan, Saara hehkuttelee.

 

Lumisade alkaa nopeasti – ja muuttuu vauhdilla taas vedeksi.

Tänään on toisin, vesisade yltyy taas ja talvi näyttää nurjaa puoltaan. Kurkistelemme haapapökkelöiden juurille, josko liito-orava tai varpuspöllö olisi jättänyt tänne merkkejään.

 

Tänään märkä lumi tekee kulkemisesta erityisen raskaan tuntuista. Suot ovat kymmenen sentin lumikerroksen alla aivan sulia, ja lumikengät helpottavat avosuolla kulkemista. Sujahdamme kuitenkin takaisin ikimetsän siimekseen, kaatuneiden maapuiden ja taivaalle kohoavien kelojen sekaan.

 

– Jossain lentää taviokuurnia, Saara ja Tuomas kuulostelevat sumun seasta kuuluvaa jännää vihellystä. Kohta näkyville pölähtää tusinan verran iloisen värisiä marjalintuja, ties vaikka Siperiasta saakka saapuneita. Pihlajien viimeinen puhdistus lienee käynnissä, kun parvi sujahtaa sumuista rinnettä eteenpäin.

 

– Maakotkahavaintoja on tehty alkutalvesta varsin runsaasti. Ja eläinpuolella karhuhavaintoja saatiin enemmän kuin aikoihin, muistelee Saara.

 

Hetki sakeaa lumisadetta

Otamme suunnan Pikku-Syötteen puolelle. Kaukomaiseman ihailu taitaa jäädä tällä kertaa haaveeksi.

 

Nuotio kuivattaa.

– Syötteen ytimessä hienoimmat maisemat avautuvat mielestäni täältä Pikku-Syötteeltä. Tuohon piirtyy Romevaara, sitten Iso-Syöte, tuohon Teerivaara ja tuonne Varpuvaara, Saara maalailee maisemaa. Nyt erottuvat vain kuusten ja mäntyjen latvat vajaan sadan metrin päähän. Lähdemmekin patikoimaan sumurajan alapuolelle ja kulkemisessa alkaa olla kunnon talvimeininkiä; vaarassa lunta on melkein 30 senttiä. Tuuli puhaltelee navakasti, ja pieni tihkusade vaihtuu silmänräpäyksessä sankaksi lumisateeksi. Mutta ei aikaakaan kun takki kastuu taas.

 

– Säätiedotuksessa sanottaisiin tänään varmaan, että vaihtelevaa.

 

Kun komean käkkyräiset kelot ja luonnontilainen metsä levittäytyvät ympärille, ei pieni sade haittaa. Oikeastaan maailma ympärillä unohtuu ja on vain tämä paikka ja hetki. Vähän matkan päässä erottuvat tinttiparven tirskuttelu, hippiäisen piipitys ja puukiipijän sirautukset.

 

– Ihme kun yhtään kuukkelia ei ole vielä ilmestynyt näkyville, Tuomas huomaa.

 

Alkaa näyttää, että sää ei tänään kirkastu. Palailemme luontokeskuksen nuotiopaikalle kahvinkeittoon. Päivä alkaa jo hämärtää, ja kahvi maistuu.

 

 

 

Teksti ja kuvat: Jari Salonen