Suksi luisti Tiilikkajärvellä

Tiilikan hiihto keräsi mukavasti osanottajia, joita aamun kipakka pakkanen ei säikäyttänyt. Perinteisessä talvitapahtumassa tunnelma oli leppoisan lupsakka.

 

Nurmeksen torilla kello kahdeksan mittari näytää -24 celsiusastetta. Hyvärilästä lähtenyt bussi ottaa täydennystä. Pakkanen on puheenaihe vielä Porokylässä, josta kyytiin nousevat loput retken osanottajat.

 

Retki on kansalaisaktivisti Jorma Kotivuoren vetämän epävirallisen Patikkapolut tutuksi -ryhmän ensimmäinen tempaus tänä vuonna.

 

– Ei saatu bussia ihan täyteen, 15 ilmoittautunutta perui pakkasen takia, Kotivuori harmittelee.

 

– Tämä olisi kuitenkin ollut täysin ilmainen retki, Metsähallitus sponsoroi bussin ja tarjoaa perillä mehut, kahvit ja rinkelit.

 

Mallikasta toimintaa

Keskitytään hetkeksi retken johtajaan. Kotivuori on tehnyt erilaista vapaaehtoistyötä parikymmentä vuotta. Yli viisi vuotta hän on organisoinut nurmeslaisia liikkumaan. Kovin tiheässä ei ole niitä, joille toisten auttaminen on henki ja elämä.

 

– Kaupunki yritti saada ihmisiä innostumaan terveysliikunnasta. Mukana oli palkattuakin väkeä organisoimassa, mutta lähtijät puuttuivat. Minä aloitin siitä, että tarjosin marjareissulle kyytiä sellaisille, joilla ei ollut omaa autoa.

 

Pienestä lähtenyt toiminta on tavoittanut parhaimmillaan yhdelle retkelle satakunta osanottajaa, kaksi täyttä bussilastillista. Vuoden mittaan retkiä on toistakymmentä.

 

Joskus Kotivuori on laittanut ilmoituksen lehteen, joskus vain pistänyt sanan kiertämään. Mies käy itse etukäteen tutustumassa kohteeseen, jotta osaa siitä kertoa. Kevättalvisin on tehty hiihtoretkiä, lumien sulettua patikoitu.

 

– Keskikesällä retket ovat jäissä, mutta syyskesästä on taas jatkettu. Loppusyksystä on yleensä kokoonnuttu johonkin sopivaan paikkaan viettämään iltaa ja muistelemaan vuoden tapahtumia.

 

Patikkaretkien kohteina ovat olleet useimmat Metsähallituksen ylläpitämät reitit Lieksan, Nurmeksen ja Kuhmon seuduilla, jotkut useamman kerran.

 

– Polut, pitkokset ja tulipaikat ovat kunnossa, Kotivuori kehuu metsähallituslaisia.

 

Nurmeslaisten retkillä ei ole osanottomaksuja. Jos bussikyydille ei löydy maksajaa, osanottajat pistävät hatun kiertämään. Kotivuori ei ota työstään mitään, hänelle riittää mielihyvä siitä, että on saanut toiset liikkeelle. Liikunta on varsinkin iäkkäämmille tärkeä vireyden ja terveyden ylläpitäjä.

 

– On retkillä ollut nuortakin väkeä, kouluikäisiäkin. Ikärajoja ei ole, mies korjaa väärää käsitystä pelkästään eläkeläisten riennoista.

 

Tärkeänä hän pitää myös sitä, että reissataan yhdessä. Varsinkin, jos bussin vaihtoehtona olisi pitkä letka pikkuautoja.

 

Reino Juutisen isännöimällä nuotiolla juttu luisti ja kahvia kului.

Eloa puiston talveen

Nyt takaisin bussiin, joka kaartaa Sammakkotammen parkkipaikalle Tiilikkajärven kansallispuistoon. Autoja on parkkipaikalla vasta muutama. Suunnittelija Auvo Sapattinen ohjaa liikennettä keltainen huomioliivi päällään.

 

Väki purkautuu bussista. Tavaratilan luukulle syntyy tungosta, kun innokkaimmat haluavat sukset alleen ja ladulle.

 

Maisema on utuinen, ja pakkanen tuntuu edelleen purevalta.

 

Pienissä ryhmissä hiihtäjät suuntaavat noin neljän kilometrin ladulle. Sen verran on matkaa Uiton kämpälle, Tiilikan hiihdon tukikohtaan, jossa Juutisen huoltomiesveljekset Reino ja Matti ovat viritelleet tulia ja laittaneet paikkoja kuntoon. Kahvia on keitetty isoilla nokipannuilla.

 

Kämpän tarjoilujen parissa puuhastelee myös puistomestari Maija Huusko. Metsähallituksen väki ei ole hiihdellyt paikalle; moottorikelkkaa on tarvittu kahvien, maitojen, mehujen, sokerien, rinkelien ja keksien kuljettamiseen.

 

– Tämä on 15. Tiilikan hiihto. Enimmillään osanottajia on ollut yli 300, Huusko kertoo.

 

– Ladut on tehty keväisten huoltotöiden lomassa. Aiemmin hiihtotapahtuma oli huhtikuun ensimmäisenä sunnuntaina, mutta kun 2007 lumi ennätti sulaa ja hiihto peruuntui, se siirrettiin maaliskuun alkupuolelle, selvittää Reino Juutinen.

 

Info   Tiilikkajärven kansallispuistossa käy vuosittain noin 7 000 kävijää, pääosa lähimaakunnista Pohjois-Savosta, Pohjois-Karjalasta ja Kainuusta. Kesällä kävijöitä on runsaasti myös etelästä ja ulkomailta.   Tiilikkajärven kansallispuisto on perustettu 1982, ja se on laajudeltaan 34 neliökilometriä. Pohjoisen ja eteläisen vaihettumisvyöhykkeellä sijaitseva puisto pitää sisällään koko Tiilikkajärven, ja se on keskittynyt järvi-, harju- ja suoluonnon suojeluun. Alueella vaalitaan vanhoja uittolaitteita, ja Venäjänhiekan ranta on sen erikoiskohde.

Lauhtuminen lisää vilskettä

Pikku hiljaa lauhtuu, ja latu tuo lisää ja lisää väkeä. Nuotioilla hörpitään mehua tai kahvia, kertoillaan kuulumisia ja turistaan joutavia.

 

Monet lähtevät kiertämään 10 kilometrin lenkin, muutamat jäävät oleilemaan ja odottelemaan kämpän pihapiiriin. Edellisen yön Kosevan kämpällä viettäneet kuopiolaiset tulevat retkitamineineen tulille, ja Hopeasompa-kilpailuihin valmistautuvat Rautavaaran Raikun hiihtäjäpojat valmentajaisineen tankkaavat kesken lenkin.

 

Vilskettä alkaa olla niin, että nurmeslaisten porukka on enää pieni vähemmistö. Porukan hiihdellessä hankia hiljalleen takaisin parkkipaikalle – nyt jo aurinkoisessa säässä ja enää reilun kymmenen asteen pakkasessa – vastaan tulee tasaisesti väkeä. Reippaasti hiihtää myös 4-vuotias Aleksi, ihan omin voimin ainakin kämpälle asti.

 

Sapattinen ei ole ollut turhaan töissä: parkkipaikka on bussin lähtiessä paluumatkalle täynnä, ja autoja riittää tien varteen parinsadan metrin letkaksi. Maija Huusko lähettää myöhemmin tekstiviestin, että osanottajia oli 210.

 

 

Sapattisivakointi palautti puusukset ja rottinkisauvat Rokualle   Lauantaina 20.3. palattiin Rokualla vuosikymmenien taakse. Aikaan, jolloin sukset olivat puuta ja ladut hiihtäen tehtyjä.   Sapattisivakointiin kolisteltiin lättähattujunalla. Jo junassa sai sekalainen hiihtäjäseurakunta nauraa mahansa kipeäksi Metlan Muhoksen yksikön harrastelijateatterin tulkitessa entisajan junailua.   Itse tapahtumapaikalla pääsivät osallistujat hiihtämään umpihankiladulle. Tuohikontit heiluen ja sarkahousut väpättäen lähtivät hiihtäjät matkaan. Voitelusta ei menestyminen jäänyt tässä kisassa kiinni – suksensa sai paikanpäällä tervatuksi juuri oikeaan luistoon. Hiihtämisen lisäksi pääsi kisakansa tutustumaan vanhojen hiihtovarusteiden näyttelyyn ja vaikkapa jututtamaan Rokuan Rakettia.   Koska tapahtumassa ei ollut kyse totisesta kilpailusta, vaan lupsakasta yhdessäolosta ja perinteiden kunnioittamisesta, annettiin arvan ratkaista voittaja kaikkien hiihtolenkin suorittaneiden joukosta. Palkinnoksi voittaja pokkasi maineen ja kunnian lisäksi painonsa verran jauhoja.   Tapahtuman mahdollisti Euroopan aluekehitysrahaston tukema Kulma-hanke, jonka rahoittajaviranomaisena toimii Pohjois-Pohjanmaan liitto.   Heidi Lumijärvi

 

Teksti ja kuvat: Matti Ronkainen