Yhteiseloa suurpetojen kanssa

Suomessa tavataan neljä suurpedoksi luokiteltua eläinlajia: susi, karhu, ahma ja ilves. Hyvin harva on päässyt niitä näkemään, mutta tunteita ne nostattavat voimakkaasti. Varsinkin kun suurpetokantamme on viime vuosina selvästi kasvanut.

 

Karhujen lukumääräksi arvioidaan yli 800 yksilöä. Kuva: Hannu Huttu

Karhun runtelema puu. Kuva: Jari Salonen

Metsähallituksen ylitarkastaja Jukka Bisin työpöydällä suurpedot vilahtelevat tasaista tahtia.

 

Yksi hänen vastuualueistaan on petoihin liittyvän viestinnän koordinointi yhteistyössä sidosryhmien kanssa.

 

– Merkittävä panoksemme liittyy suurpedot.fi-sivustoon, sen ylläpitoon, tiedon jalostamiseen ja päivittämiseen. Kaikille suurpedoille on nyt tehty kantojenhoitosuunnitelmat, ja tiedonvaihtoa riittää, Bisi sanoo.

 

Metsähallituksen rooli petokeskustelussa on neutraali. Kantaa ei oteta suurpetopoliittisiin kysymyksiin. Myös suurpetosivustoa kehitetään tämän linjauksen mukaisesti. Sivuilta pääsee käsiksi laajoihin tausta-aineistoihin, joita esimerkiksi koulut paljon hyödyntävät.

 

Samaan aikaan Metsähallituksen tehtävänä on myös valvoa suurpetojen asianmukaista metsästystä valtion mailla. Myös vuosittaiset petolaskennat Ylä-Lapissa ovat ministeriön Metsähallitukselle antamia tehtäviä.

 

– Siellä seurataan etenkin ahmakantaa vakioreiteillä. Laskenta on iso ponnistus, aluekin on huomattavan suuri, tietää Bisi.

 

Ilvestä tavataan Lappia ja Ahvenanmaata lukuun ottamatta lähes koko Suomessa. Kuva: Hannu Huttu

Ahma on edelleen erittäin uhanalainen. Kuva: Hannu Huttu

EU riensi petojen turvaksi 

Suurpedot ovat kunnioitusta herättäviä eläimiä. Kun on kerran nähnyt suden jolkottelevan metrisessä hangessa kieli lunta viistäen, näkemäänsä ei hevin unohda. Tai jos on päässyt näkemään karhun edes vilahtavan puiden takana, niin koko metsä tuntuu liikkuvan.

 

Suurpedot ovat takuuvarmasti myös tunteita herättävä aihe. Monien mielestä niitä on vaalittava, koska ne kuuluvat oleellisena osana suomalaiseen luontoon ja sen monimuotoisuuteen. Selustatukea pedot ovat saaneet Euroopan Unionin luontodirektiiveistä, joihin Suomenkin on pitänyt sovittaa omaa lainsäädäntöään; suurpedot on suojeltu, mutta samalla niiden kantoja voidaan säädellä tarkoin reunaehdoin. 

Susi levittäytyy länteen. Kuva: Hannu Huttu

Vuosisata ilman petoja 

Monilla kylillä tilanne on johtanut siihen, että pedoille kyllä suodaan elintilaa, kunhan ne pysyisivät mahdollisimman kaukana ainakin omilta kotinurkilta.

 

– Olemme tulossa tilanteeseen, joka oli Suomessa 1800-luvun puolivälissä. Suurpetoja oli runsaasti ja vahingot olivat mittavia. Sitten pedot tapettiin miltei sukupuuttoon. Olemme eläneet lähes sata vuotta harvan petokannan kanssa ja nyt kannan kasvun myötä opetellaan yhteiseloa uudelleen.

 

– Suurpetoihin liittyy nykyään hyvin erilaista tavoitteenasettelua. Kaupunkilaiset ja maaseudulla asuvat ovat eri asemassa suurpetojen suhteen, Bisi pohtii.

 

Vaikka suurpetoja on totuttu pitämään erämaiden asukkeina – ja sielläkin niitä vielä tavataan – yhä useampi karhu ja susi elää aivan ihmisasutuksen liepeillä. Hyvin harva on kuitenkaan päässyt sutta, karhua, ahmaa tai ilvestä näkemään. Mielikuvamme suurpedoista onkin lähinnä median luomusta.

 

– Ihmisen biologiaan on sisäänrakennettu tietynlainen petojen pelko. Eikä ole lopulta kovin kauan siitä, kun olimme petojen edessä turvattomia. Meillä on tarve omaan reviiriin, jonne pedot eivät pääse, Bisi ynnäilee. 

 

Karhun tavallinen pesäpaikka, vanha muurahaispesä. Kuva: Jari Salonen

Petolassa selviää jälkien arvoitus

Petojen ja suuren yleisön sopuisana kohtauspaikkana on toiminut vuodesta 2005 lähtien Luontokeskus Petola Kuhmossa. Vuosittain paikalla piipahtaa reilut 17 000 metsän eläimistä kiinnostunutta.

 

– Aika tavallista on, että mökillä on nähty oudot jäljet ja tänne tullaan tarkastamaan mikä eläin oli kyseessä. Myös petojen liikkeet, etenkin susien pitkät vaellukset kiinnostavat ihmisiä, asiakasneuvoja Juha Pääkkönen tietää.

 

Petolassa yksi puheenaihe on takuuvarma, sudet. Kainuun pulmallinenkin susitilanne nostattaa tunteita puolesta ja vastaan. Myös Pyykönen on huomannut, että susista saa keskustelun ihan huomaamatta.

 

– Hyvin harva on kuitenkaan koskaan nähnyt yhtään suurpetoa elävänä, ei varmaan prosenttiakaan kävijöistä. Itse olen nähnyt karhun kaksi kertaa, toisella kertaa pentujen kanssa. Kyllähän se sykähdytti ja viileä piirileikki meni selkärangan molemmin puolin, Pääkkönen kuvailee.

 

Kaikki neljä suurpetoamme löytyvät uhanalaisten lajien luettelosta. Samaan aikaan niiden kannat ovat kuitenkin kasvussa, erityisesti suden ja ilveksen kannat ovat kasvaneet nopeasti. Yhteiselon pitää siis sujua jatkossakin.

 

– Suurpetokantojen onnistunut hoito ja suojelu vaatii paljon rinnakkaisia toimenpiteitä, ei ole yhtä oikeaa ratkaisua näköpiirissä, Bisi pohtii.

 

Jari Salonen

 

Suurpetomme   Susi:  Kanta-arvio noin 250 yksilöä. Levinneisyyden painopiste Itä-Suomessa ja Kainuussa, mutta levittäytymässä voimakkaasti myös Länsi-Suomeen. Luokitellaan yhä uhanalaiseksi lajiksi.    Karhu:  Kanta-arvio yli 800 yksilöä. Levinneisyyden painopiste voimakkaasti Itä-Suomessa.    Ahma:  Kanta-arvio noin 150 yksilöä. Levenneisyyden painopiste Pohjois- ja Itä-Suomessa. Levittäytyy hitaasti myös länteen, mutta luokitellaan edelleen erittäin uhanalaiseksi.    Ilves:  Kanta-arvio noin 1 200 yksilöä. Lisääntynyt voimakkaasti viimeisen kymmenen vuoden aikana. Levittäytynyt pohjoisinta Lappia ja Ahvenanmaata lukuun ottamatta lähes koko Suomeen.    Lähde: RKTL    Suurpedot ovat tänä vuonna Seitsemisen luontokeskuksen teemana.  www.luontoon.fi