Valikko
PirkkoPaavo_potretti-2_isonettiin.jpg

Itsepintaisesti muuttuva Oulankajoki koukutti naisen

Jylhä Oulangan kansallispuisto ja puiston sydämenä virtaava Oulankajoki ovat monelle retkeilijälle tuttu ja rakas maisema. Pirkko Siikamäen maisema on vetänyt kontilleen - kirjaimellisesti. Tutkija, ekologi ja luontokuvaaja on kaivautunut Oulangan luontoon sen pienimpiä yksityiskohtia myöten.

- Jos haluat tutustua Oulankaan, suosittelen seuraavaa: valitse ajankohdaksi lempeä elokuu, vuokraa kanootti ja lähde Kiutakönkään alapuolelta melomaan Oulankajokea. Välillä pysähtelet ja rantaudut, tutkit luontoa, yövyt matkalla. Rauhallisesti meloen kokee hienoimman Oulangan.

Näin vinkkaa nainen, joka on tutkinut Oulankajokea työkseen jo parikymmentä vuotta. Viimeisin uppoutuminen aiheeseen tapahtui, kun Pirkko Siikamäki päätti kirjoittaa Oulankajoesta kirjan. Siikamäen ja valokuvaaja Paavo Hamusen (kuvassa) teos Oulankajoki – muutoksen virta (Docendo) julkaistiin helmikuussa.

Oulankaa ja Oulankajokea leimaavat kaksi ääripäätä: ikiaikainen ja jatkuvasti muuttuva. Kaiken perusta on alueen jyrkkäpiirteinen ja kivilajeiltaan monimuotoinen kallioperä. Ravinteikas kalkkikivi antaa pohjan rikkaalle kasvilajistolle. Oulangan jylhät piirteet ja kuohuvat kosket vetävät puoleensa myös retkeilijää, visuaalista olentoa. Maisemaa tulee kuitenkin katsoa vielä paljon kalliopintaa syvemmälle.

- Kun menet Oulankajoelle, näet ensin vain mutkittelevan virran. Mutta miksi joki mutkittelee, mitä se tarkoittaa luonnolle, Siikamäki heittää ja kertoo vastauksen, joka avaa uuden näkymän.
Kansallispuiston läpi luikerteleva virta on pureutunut 30-40 metriä syvään hiekkapatjaan ja puskee jokakeväisissä rajuissa tulvissa aina uusille alueille.

- Joki elää! Jatkuva muutos on Oulangan luonnon kannalta olennainen. Tulvaniityille tulee omanlaisensa kasvisto. Se on koko ajan muuttuva ja dynaaminen ympäristö. Oulanka tarkoittaa sananakin tulvivaa jokea, Pirkko Siikamäki kuvailee.

Aarrearkusta on ammennettu tietoa 1700-luvulta saakka

Sen lisäksi, että muutos kuuluu olennaisena Oulangan luontoon, alue tarjoaa Pirkko Siikamäen mukaan loistavan esimerkin suurempaan kuvaan luonnon muutoksesta. Alueella on tehty systemaattista ympäristönseurantaa yli 50 vuotta. Dramaattisin havainto on ehkä se, että jääkansiaika on lyhentynyt melkein 2 kuukautta viimeisen 50 vuoden aikana. Vielä on vaikea sanoa, mitä se merkitsee jokiluonnon kannalta.

PirkkoVartiolampi_nettiinoikeanosto.jpg



- Minut kuitenkin yllätti tieto, että alueella on itseasiassa tehty tutkimustyötä jo niin varhain kuin 1700-luvulla, kun kappalaisena työskennellyt Elias Lagus keräsi tietoja muun muassa säätiloista, ilmastosta ja majavista. 1800-luvulla tutkimusta tehtiin jo hyvin monella rintamalla.

Historian merkintöjä ja nykyaikaa verraten paljastuu alueen lajiston muutos, joka näkyy erityisesti linnustossa. Esimerkiksi tiaislajiston muutos on kertova. Nykyään arkisesta talitiaisesta oli vain muutamia havaintoja 1900-luvun alussa. Sata vuotta sitten yleisin tiainen oli lapintiainen, nyt se on hupenemassa. Ensimmäiset havainnot sinitiaisesta on kirjattu alueella vasta 70-luvulla, nyt se ei ole harvinaisuus.

Pirkko Siikamäki työskentelee Metsähallituksessa lajien ja luonnonsuojelualueiden tilan asiantuntijana. Vapaa-ajalla hän harrastaa valokuvaustausta ja on viime vuodet taltioinut kuvia Oulangan kasveista, sammalista ja hyönteisistä.

- Kirjojokikorento on yksi upea laji. Yksi kauneimmista sudenkorennoista, joka alueelta löytyy. Mutta Oulanka on sellainen runsaudenaitta, että vaikea innostua vain yhdestä asiasta.

Sama pätee myös kirjoitusideoihin. Siikamäki on erityisen kiinnostunut ihmisen ja luonnon välisestä suhteesta ja hänen mukaansa Oulangasta olisi tässä näkökulmasta tarkastellen vielä paljon ammennettavaa.

- Luonnon ja ihmisen historia kietoutuu täällä yhteen ja niiden välillä on syvä yhteys. Luonto on vaikuttanut ihmiseen ja ihminen luontoon. Tämän kirjoitusprosessin aikana tähän tullut valtavasti uusia näkökulmia.

Uunituore kirjaesikoinen ei siis välttämättä jää ainokaiseksi.

Teksti Sini Salmirinne, kuvat Pirkko Siikamäki