Valikko


> Tänä syksynä teeret vähenivät pohjoisessa ja runsastuivat etelässä.

Kanalintulupien kysyntä kasvoi – kannat laskivat

Metsästyslupien kysyntä lisääntyi roimasti valtion alueilla, vaikka lintukannat pienenivät ja kausi lyheni. Hieman ennen kanalintujen metsästyksen alkua Metsähallitus oli myynyt yli 31 000 pienriistalupaa tälle syksylle, kun myynti vastaavana aikana viime vuonna oli 24 000 lupaa.

Metsästäjät tilaavat lupansa jo 80-prosenttisesti verkkokaupan kautta. Parhaana aamuna verkkokauppaan oli kirjautunut tuhat asiakasta ennen lupamyynnin alkamista kello 8. Verkkokaupan lisäksi lupia saattoi ostaa tai varata palvelunumerosta.

Metsästysalueille myytävät kiintiöt ovat tänä syksynä pieniä, koska lintukannat laskivat suuressa osassa maata. Lisäksi maa- ja metsätalousministeriö lyhensi kanalintujahtia asetuksellaan suuressa osassa maata.

Yhä useampi metsästäjä etsii nyt Metsähallitukselta itselleen uusia linnustusalueita, sillä suosittujen alueiden luvat loppuvat nopeasti. Esimerkiksi Inarin neljä metsästysaluetta, joissa saa pyytää metsoa, myytiin loppuun muutamassa minuutissa myynnin alettua.

Metsähallituksen pienriista-alueille myydään vuosittain noin 40 000 pienriistalupaa. Keskimäärin yksi lupa kestää kolme vuorokautta. Kanalintulupa maksaa 15 euroa vuorokaudelta.

Teksti: Aku Anholm
Kuva: Hannu Huttu