Valikko

rapola3_katja_raatikainen.jpg

Monimuotoista elämää perinnebiotoopeilla

Metsähallitus hoitaa luonnonlaitumia yhteistyössä karjankasvattajien ja muiden kumppaneidensa kanssa. Tulokset ovat olleet hyviä. Hoitotoimien ansiosta moni uhanalaisen lajin esiintymä on välttynyt katoamiselta.

Perinnebiotoopit ovat monimuotoisimpia ja runsaslajisimpia elinympäristöjämme. Tähän uhanalaiseen luontotyyppiin kuuluu muun muassa niittyjä, ketoja, hakamaita ja metsälaitumia. Perinnebiotooppien kasvillisuus on pääosin matalaa, puita niityillä on harvakseltaan tai ei lainkaan.

– Avoimet ympäristöt ja niiden lajisto ovat peräisin jääkauden ajoilta, jolloin jäät ja tulvat muokkasivat ympäristöä. Jään väistyessä suuret kasvinsyöjät, kuten mammutit ja visentit, ylläpitivät matalakasvuisia aroja ja niittymäistä kasvillisuutta, suojelubiologi Katja Raatikainen Metsähallituksen Luontopalveluista kertoo.

Perinnebiotoopit ja niiden lajisto ovat siis vanhaa perua. Näillä luontotyypeillä on vahva yhteys maa- ja varsinkin karjatalouteen, jotka pitkään edistivät niiden säilymistä. Tilanne muuttui dramaattisesti huonommaksi, kun perinteiset maatalouden menetelmät korvautuivat uusilla.

– Perinnebiotooppien määrä väheni 1900-luvun aikana peräti yli 99 prosenttia, Raatikainen toteaa.

MH_talkoot_Paivi_eikas.jpg
> Perinnebiotooppeja raivataan ja hoidetaan talkootyönä.

Lehmät ja lampaat laitumille

Luonnon aarreaittojen katoamista ei ole kuitenkaan jääty seuraamaan tumput suorina. Huoli luonnon monimuotoisuudesta ja lajiston uhanalaistumisesta on vauhdittanut perinnebiotooppien suojelua ja hoitotoimia.

– Hoidossa olevien alueiden pinta-ala valtion mailla on viimeisen kymmenen vuoden aikana kolminkertaistunut, Raatikainen laskee.

Perinnebiotooppeja on eniten rannikolla itäiseltä Suomenlahdelta Perämeren perukkaan asti – erityisesti Etelä- ja Lounais- Suomessa. Arvokkaita niittyjä ja luonnonlaitumia löytyy kuitenkin paljon myös sisämaasta Lappia myöten.

Perinnebiotooppeja on Metsähallituksen mailla ja yksityisillä suojelualueilla yhteensä yli 3 300 kohdetta. Metsähallituksen Luontopalvelujen tuoreen selvityksen mukaan tämänhetkisestä noin 11 000 hehtaarin hoitoalasta hieman alle puolet sijaitsee Metsähallituksen mailla, loput yksityisillä suojelualueilla.

– Ilman yhteistyökumppaneita perinnebiotooppien hoitotyö olisi mahdotonta. Oma väkemme osallistuu umpeenkasvaneiden kohteiden peruskunnostukseen ja tekee niittoja muutamissa kohteissa. Muuten keskitymme ensisijaisesti hoidon suunnitteluun ja työnohjaukseen.

Tärkeimpiä kumppaneita ovat karjankasvattajat, joiden kanssa Metsähallitus tekee sopimuksia laidunten käytöstä. Yrittäjät voivat hakea luonnonlaiduntamiseen tukea ELY-keskuksilta maatalouden ympäristökorvausjärjestelmästä.

– Pohdimme yhdessä karjankasvattajien kanssa, miten laidunnus on parasta toteuttaa, jotta kohteissa saavutetaan halutut tulokset. Tuomme asiantuntemusta lajistosta ja esimerkiksi siitä, miten jokin uhanalainen laji voitaisiin saada kasvupaikallaan runsastumaan.

Karjankasvattajien lisäksi Metsähallituksen yhteistyökumppaneina ovat Luonnonsuojeluliitto, WWF ja joukko yhdistyksiä. Ne järjestävät yhdessä Metsähallituksen kanssa leirejä, joilla talkoolaiset raivaavat ja niittävät perinnebiotooppeja.

– Myös yhdistyksillä olisi mahdollisuus saada rahoitusta maatalouden ympäristökorvausjärjestelmän kautta. Tämä vaatii kuitenkin sitoutumista hoitotyöhön viideksi vuodeksi. Kummikohde voi tuoda paljon iloa yhdistykselle esimerkiksi erilaisten yhteisöllisten tapahtumien kautta, joten sellaisen hankkimista kannattaa harkita, Raatikainen kannustaa.

Työtä ja lähiruokaa

Vähiin käyneet niityt ja luonnonlaitumet vaativat yleensä jokavuotista hoitoa, jotta ne pysyisivät avoimina ja monimuotoisina.

Hoitotyö tuo työtä myös paikallisille yrittäjille: Kun esimerkiksi laidun avataan pitkän käyttämättömän jakson jälkeen, alkuraivauksessa saattaa olla tarvetta metsureille tai luonnonhoitourakoitsijoille. Maatalousyrittäjät voivat palkata avukseen alihankkijoita moneen tarpeeseen, esimerkiksi aidan tekemiseen.

"Ilman yhteistyökumppaneita perinneympäristöjen hoito olisi mahdotonta."

– Perinnebiotooppien hoito tukee paikallistaloutta. Toisaalta hoitotyö ei olisi mahdollista ilman paikallisia yrittäjiä, karjan- ja lampaankasvattajia.

Hoidolla on ollut myös epäsuoria vaikutuksia. Esimeriksi alkuperäisrotujen suosio on kasvanut karjankasvattajien keskuudessa, sillä eläimet tyytyvät vähään ravintoon ja syövät myös pusikoiden lehvästöjä. Työn jälki on laitumen hoidon kannalta usein erinomainen.

– Näin tuetaan siis myös alkuperäisrotujemme säilymistä, Raatikainen iloitsee.

Luomu- ja lähiruokabuumi parantaa osaltaan luonnonlaidunnuksen kannattavuutta. Luonnonlaitumilla eläneen karjan lihaa arvostetaan.

– Natura- ja suojelualueilla laiduntaminen on olennainen osa tuotantoamme, ja tilalta lihaa ostavat asiakkaat arvostavat toimintatapaa, kertovat Herrakunnan Lampaan Sari Jaakkola ja Jaakko Jussila .

Kirkiruohoja ja noidanlukkoja

Jos niityn tai puustoisen luonnonlaitumen hoitaminen lopetetaan, kasvilajimäärä vähenee nopeasti. Toisaalta hoitotyö tuottaa lähes poikkeuksetta hyviä tuloksia, ja parhaimmillaan yksittäiset kasvilajit elpyvät nopeasti.

Esimerkiksi Kirkkonummella lampaiden ja nautojen tuonti pitkään käyttämättä olleelle Dåvitsin laitumelle sai ketoneilikan putkahtamaan kasvuun jo muutamassa vuodessa. Nuuksion kansallispuistossa puolestaan ketonoidanlukko ryöpsähti kymmenen vuoden hoitotyön tuloksena runsaaseen kasvuun. Viime kesänä kedolta löytyi myös hyvin harvinaisia saunioneidonlukkoja.

Perinnebiotooppien elvyttäjiltä vaaditaan kuitenkin myös kärsivällisyyttä. Esimerkiksi uhanalaisen kirkiruohon kannan elvyttäminen muutamasta yksilöstä muutaman sadan yksilön esiintymäksi eräässä Saaristomeren hoitokohteessa kesti parikymmentä vuotta. Viime vuonna alueelta löytyi jo yli 500 kirkiruohoa.

Kasvien lisäksi perinnebiotoopit elättävät huomattavan määrän erilaisia hyönteisiä, kuten päivä- ja yöperhosia, kovakuoriaisia, luteita ja kaskaita. Osa niistä käyttää ravintonaan vain tiettyä niityllä esiintyvää kasvia.

Lintujen suosimia perinnebiotooppeja on koko rannikolla. Monet lintulajit löytävät hoidetuilta rantaniityiltä pesimäpaikkoja tai muutonaikaisia levähdyspaikkoja. Esimerkiksi Espoon Laajalahti ja Oulun eteläpuolella sijaitseva Liminganlahti ovat hoitotyön tuloksena kehittyneet merkittäviksi linnuston suojelukohteiksi.

– Perinnebiotooppeihin liittyy myös henkisiä ja kulttuurillisia arvoja. Luonnonniityt koetaan hyvin kauniina ja virkistävinä alueina. Luontopolut kulkevat usein niittyjen ja hakamaiden läpi, Raatikainen sanoo.

TEKSTI TIMO HÄMÄLÄINEN • KUVAT KATJA RAATIKAINEN, PÄIVI LEIKAS

• Metsähallitus edistää luonnon monimuotoisuutta sekä suojelualueilla että monikäyttömetsissä.
• Perinnebiotoopit ovat monimuotoisimpia ja runsaslajisimpia elinympäristöjämme.
• Kahteentoista päätyyppiin kuuluvat muun muassa nummet, erilaiset niityt, hakamaat ja metsälaitumet.
• Suomen uhanalaisista lajeista joka neljäs on täysin riippuvainen perinnebiotoopeista.
• Perinnebiotooppeja on tiedossa 45 000 hehtaaria.
• Hoidossa on 23 000–30 000 hehtaaria.