Valikko

Polkujuoksu-koukuttaa.jpg

Polkujuoksu koukuttaa

Yhä useampi valitsee lenkkeilymaastokseen metsäpolut tasaisten katujen sijaan. Kokenut polkujuoksija Heikki Hamunen kertoo, mitä kannattaa ottaa huomioon harrastusta aloittaessa.

Polkujuoksuharrastusta aloittaessa ensimmäinen tehtävä ei ole uusien varusteiden ostaminen vaan itsensä rohkaiseminen metsäpoluille.

– Tärkeintä on hoksata, että poluilla voi pyöräilyn ja patikoinnin lisäksi juostakin, sanoo Heikki Hamunen, joka on kirjoittanut Suomen ensimmäisen polkujuoksukirjan yhdessä suunnistaja Hannu Airilan kanssa.

– Monelta meistä löytyy lenkkikengät ja ulkoiluun sopiva vaatekerta kaapista jo valmiiksi. Kun poluilla juoksemisesta innostuu enemmän, tarkoitusta varten suunnitellut varusteet tuovat mukavuutta ja turvallisuutta sekä kestävät paremmin, Hamunen sanoo.

Mukauta vauhti taitoihisi

Poluilla liikkuminen voi hirvittää, jos pelkää eksymistä tai kaatumista. Kaatumisen riski on pienempi, kun sovittaa etenemisvauhdin omaan jaksamiseen ja omiin taitoihin.

– Harva polkujuoksuharrastaja viilaa lenkeillään sekunteja; keskeinen motiivi poluille lähtemiseen on vahva luontoyhteys. Vauhti kannattaakin säätää itselle sopivaksi. Se voi tarkoittaa kävelemistä ylä- tai alamäissä tai milloin tahansa siltä tuntuukaan, Hamunen sanoo.

Hän muistuttaa, että epätasaisilla poluilla liikkuessa keho joutuu työskentelemään kovempaa kuin tasaisilla kaduilla. Aikaa vierähtää poluilla usein selvästi enemmän verrattuna samanmittaiseen maantiepätkään.

– Välillä kiivetään mäkiä, välillä sipsutellaan juurakoiden välissä ja välillä saa könytä puunrunkojen yli. Lenkki ei ole monotonista askellusta vaan mutkittelujenkin myötä monipuolisempaa.

Hamusen mukaan kovemmasta kuormituksesta huolimatta poluilla juokseminen ei tunnu rasittavalta.

– Aika kuluu yllättävän nopeasti, kun juoksureitin pinta muuttuu jatkuvasti ja aistit tarraavat luonnon ääniin, väreihin ja tuoksuihin.

Tunne reittisi

Suurin osa Suomen nimekkäimmistä polkujuoksutapahtumista järjestetään kansallispuistoissa, mutta polkuja löytyy muualtakin, jopa kaupunkikeskustojen tuntumasta.

Juoksulenkille Hamunen kehottaa valmistautumaan samaan tyyliin kuin muuhunkin ulkoiluun maastossa.

– Omaan reittiin etukäteen tutustumalla lenkistä saa usein enemmän irti. Kartan avulla voi perehtyä alueeseen ja hahmotella tiestöä, vesistöjä ja muita selkeitä maamerkkejä, jotka auttavat maastossa juoksusuunnan määrittämisessä. Kartta on syytä ottaa mukaan lenkille, etenkin tuntemattomaan maastoon.

– Kännyköiden sähköiset karttasovellukset ovat hyviä. Jotkut ottavat mukaansa netistä tulostettavan paperikartan, toiset taas nappaavat kuvan infotaulun kartasta, Hamunen vinkkaa.

Puhelin on hyvä turvallisuusväline myös niitä hetkiä varten, kun lenkki ei etene ennakkosuunnitelmien mukaan.

– Kännykällä voi soittaa kyydin tai kertoa oman tarkan sijainnin maastossa 112-sovelluksella, Hamunen sanoo.

Yhteislenkeiltä varmuutta

Jos poluille lähteminen syystä tai toisesta arveluttaa, hyvä vaihtoehto on lyöttäytyä yhteen paikallisten harrastajien kanssa.

– Paikalliset harrastajat tuntevat alueen polut parhaiten. Heiltä saa vinkkejä paitsi reiteistä, myös varusteista ja juoksutekniikasta. Kokeneemman konkarin perässä liikkuessa voi seurata, miten tämä asettaa jalkansa reitin eri kohdissa.

Monet polkujuoksuyhteisöt järjestävät rauhallisia yhteislenkkejä, joille voi osallistua myös ilman aiempaa kokemusta.

– Isommat ryhmät voidaan jakaa useampaan pieneen porukkaan vauhdin mukaan. Polkujuoksuyhteisöjä löytyy eri puolilta Suomea, esimerkiksi Suomen Ladun kautta, Hamunen sanoo.

TEKSTI SARI HILTUNEN • KUVA AAPO LAIHO

• Lisää tietoa ja hyviä vinkkejä löytyy Heikki Hamusen ja Hannu Airilan toimittamasta Polkujuoksukirjasta, Metsäkustannus, 2018, 160 sivua.

• Ylen Mennään metsään -kampanjan polkujuoksukiertue on kiertänyt kevään ja kesän aikana lähes kaikissa Suomen kansallispuistoissa. Kiertueen myötä syntyy yhteistyössä Metsähallituksen kanssa maamme ensimmäinen kaikki kansallispuistot kattava digitaalinen polkujuoksureitistö, jonka avulla metsään lähteminen on entistä helpompaa ja turvallisempaa. Polkujuoksukartat voi ladata ja tulostaa osoitteesta yle.fi/mennäänmetsään sekä sivustolta luontoon.fi.