Valikko

P7240009.jpg
> Uudistusalalle jätetyt siemenpuut toimivat hiilivarastona, ja taimikko sitoo hiiltä.

Hiilinäkökulmaa monikäyttömetsien hoitoon

Metsähallituksen monikäyttömetsien hoidossa sovitetaan yhteen monia eri tavoitteita. Nyt valtion metsien hoitoa tarkastellaan ensimmäistä kertaa myös hiilen sidonnan ja varastoinnin näkökulmasta.

Hiilidioksidipäästöjen vähentäminen ja hiilen sidonta ovat keskeisiä keinoja ilmastonmuu toksen hillitsemisessä. Metsillä on tässä tärkeä rooli: ne sitovat ja varastoivat hiiltä, ja puusta valmistetuilla tuotteilla voidaan korvata fossiilisista raaka-aineista valmistettuja tuotteita.

Metsähallituksen monikäyttömetsiä hoidetaan kestävästi siten, että metsät tuottavat puuta ja muita hyötyjä ja että niiden luontoarvot säilyvät. Metsistä saadaan raaka-ainetta uusiutuvista luonnonvaroista valmistettaviin tuotteisiin, niissä retkeillään, marjastetaan ja metsästetään sekä harrastetaan monenlaista luontoliikuntaa. Lisäksi metsät toimivat hiilinieluina ja -varastoina.

Metsähallitus Metsätalous Oy on käynnistänyt Ilmastonmuutosta hillitsevä metsätalousprojektin, jossa valtion monikäyttömetsiä ja niiden hoitoa tarkastellaan ensimmäistä kertaa hiilen sidonnan ja varastoinnin näkökulmasta.

– Metsähallituksen monikäyttömetsissä otetaan huomioon ympäristö- ja puun tuotannollis-taloudelliset näkökulmat sekä sidosryhmien tavoitteet. Nyt käynnistyneessä projektissa metsien hoitoa tarkastellaan lisäksi myös hiilitaseen näkökulmasta. Selvitämme, miten hiilen sidonta on otettu huomioon nykyisessä ohjeistuksessa ja pitäisikö ohjeisiin tehdä joitakin tarkennuksia hiilitaseen kannalta, kertoo Metsähallitus Metsä- talous Oy:n projektipäällikkö Ilkka Vaara.

Hiilen sidontaa ja varastointia

Metsien hiilensidontaa voidaan kasvattaa hyvin harkituilla talousmetsien käsittelyillä, mutta asia ei ole kovin yksinkertainen.

– Tavoitteena on myös luokitella monikäyttömetsiä hiilinäkökulmasta sekä tehdä vertailuja eri kohteiden hiilensidonta- ja puuntuottokyvystä. Luokittelun avulla voimme suunnitella, missä kannattaa panostaa hiilen sitomiseen ja toisaalta missä ovat suurimmat puustoon sitoutuneet hiilivarastot sekä miten puustopääoman muutokset vaikuttavat valtion monikäyttömetsien hiilitaseeseen.

Valtion monikäyttömetsissä on paljon nuoria parhaassa kasvuiässä olevia metsiä, jotka sitovat runsaasti hiiltä. Varttuneet metsät puolestaan toimivat luontaisina hiilivarastoina.

– Monikäyttömetsissä on runsaasti luontaisia hiilivarastoja, joiden puustopääoma ei juurikaan muutu. Tällaisia kohteita ovat kokonaan toiminnan ulkopuolella tai rajoitetun metsätaloustoiminnan piirissä olevat luontokohteet sekä monet peitteisenä säilytettävät erikoismetsät, Vaara kertoo.

Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Hannu Salminen pitää Metsähallituksen projektia mielenkiintoisena. Hän muistuttaa, että metsätaloudesta ja ilmastonmuutoksen hillinnästä puhuttaessa on otettava huomioon monta asiaa.

– Metsätalouden toimenpiteet ovat tapahtumasarjoja, joiden vaikutusaika on muutamasta vuodesta yli sataan vuoteen. Siksi on oltava tarkkaan selvillä, minkä aikajänteen ilmiöitä kulloinkin tarkastellaan. Myös mittakaavan on oltava riittävän laaja. Yksittäisen puun tai metsikkötason tarkastelun sijaan hiilen sidonnan ja varastoinnin eri näkökulmia pitää arvioida suuraluetasolla, joka on kuitenkin ilmastoasioiden kannalta tärkein.

Kolmantena tekijänä Salminen nostaa esiin suhteellisen puuntuotantokyvyn. Usein hiilitasekeskustelussa oletuksena on se, että kaadetun metsän tilalle kasvaa samanlainen metsä kuin aiemmin.

– Silloin ei oteta huomioon, että nykyaikaisen metsänuudistamisen tuloksena saadaan pääsääntöisesti edeltävää laadukkaampi ja kasvupaikan ominaisuudet paremmin hyödyntävä puusto.

Puu korvaamaan fossiilisia raaka-aineita

Ilmastonmuutoksen hillitsemisessä keskeistä on myös fossiilisten energialähteiden ja raaka-aineiden korvaaminen muilla ilmastoystävällisillä ratkaisuilla. Puulla voidaan korvata monia uusiutumattomista raaka-aineista valmistettuja tuotteita. Esimerkiksi puurakentamisessa hiili säilyy sitoutuneena valmiissa tuotteessa vielä pitkään. Puun käytön lisääminen onkin yksi keino ilmastonmuutoksen hillitsemisessä.

Vaaran mukaan projektissa ei oteta kantaa valtion metsistä hakattavaan puumää- rään.

– Projektilla ei ole vaikutuksia hakkuusuunnitteeseen eikä monikäyttömetsistä hakattavaan puumäärään. Niistä päätetään alueellisissa luonnonvarasuunnitelmissa yhteistyössä sidosryhmien kanssa, Vaara sanoo.

TEKSTI SARI HILTUNEN • KUVA ILKKA VAARA

Metsää kasvaa Suomessa entistä enemmän

Mantypanoraama_2.jpg

LUONNONVARAKESKUS (LUKE) tiedotti kesällä valtakunnan metsien 12. inventoinnin (VMI12) alustavien tulosten valmistuneen. Uusimmista, vuosien 2014–2016 mittaustuloksista selviää, että puustoa on Suomessa yhteensä 2,5 miljardia kuutiometriä. Tämä on noin 110 miljoonaa kuutiometriä enemmän kuin mitä edellisessä inventoinnissa (VMI11) vuosina 2009–2013 mitattiin.

Alustavien mittaustulosten mukaan puuston vuotuinen kasvu on 109,9 miljoonaa kuutiometriä, kun edellisessä inventoinnissa se oli 105,5 miljoonaa kuutiometriä. Muutos johtuu pääosin männyn kasvun lisääntymisestä.

Puuston vuotuinen kokonaispoistuma vuonna 2015 oli 82 miljoonaa kuutiometriä. Tästä 59 miljoonaa kuutiometriä oli tukki- ja kuitupuuta, yhdeksän miljoonaa kuutiometriä energiapuun runkopuuta ja loput 14 miljoonaa kuutiometriä metsään jääviä hakkuutähteitä ja luontaista poistumaa.

Hakkuiden ainespuukertymä vuonna 2016 oli 62 miljoonaa kuutiometriä. Siten lähes neljännes vuotuisesta kasvusta jää metsiin lisäämään puustopääomaa. Luonnonvarakeskuksen mukaan metsien ikärakenne muuttuu niin, että puuntuotannollisesti kestävät vuotuiset hakkuumahdollisuudet voivat lähivuosikymmeninä olla jopa 80 miljoonaa kuutiometriä runkopuuta. Puusto järeytyy etenkin Kainuun, Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin varttuneissa kasvatusmetsissä.

Taimikonhoito- ja ensiharvennuskohteilla tehtävää riittää. Taimikonhoitorästien määrä lisääntyi 50 000 hehtaaria nostaen hoitorästien määrän 795 000 hehtaariin. Myös nuorten metsien ensiharvennusrästit lisääntyivät: niitä on jo lähes miljoona hehtaaria.

Metsäluonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeän lahopuun määrä kasvoi Etelä-Suomessa, jossa lahopuuta on keskimäärin 4,3 kuutiometriä hehtaarilla. Pohjois-Suomessa lahopuun määrä puolestaan laski hieman ja on keskimäärin 7,3 kuutiometriä hehtaarilla.