Kanttarellipasta-annos

Kantarelleja, pastaa ja parmesaania

Julkaistu 18.9.2020

4 annosta

6–7 dl pieniä kantarelleja
1 rkl voita
1 punasipuli suikaloituna
suolaa ja mustapippuria
350 g penne- tai perhospastaa
1 dl hyvää oliiviöljyä
2 rkl mietoa viinietikkaa
1 nippu rucolaa
1 rasia kirsikkatomaatteja
1 dl vastaraastettua parmesaania

Paista sienet voissa ja lisää paistamisen loppuvaiheessa suikaloidut punasipulit, jotta ne hieman pehmenevät. Keitä pasta suolalla maustetussa vedessä pakkauksen ohjeiden mukaisesti. Älä keitä liikaa. Siivilöi pasta ja kaada tarjoiluastiaan. Sekoita öljy, viinietikka, suola ja pippuri. Lisää öljyseos ja muut ainekset pastan joukkoon, sekoita ja tarkista maku. Lisää tarvitaessa sormisuolaa ja pippuria. Tarjoile salaatti haaleana.

Herkullisen salaatin voi valmistaa helposti retkikeittimellä metsässäkin.

Kasvupaikat

Iso D-kirjain

Kantarelli sisältää
runsaasti D-vitamiinia.
Se on myös hyvä
kaliumin, raudan ja
seleenin lähde

Parhaat kantarellimaastot sijaitsevat maan etelä- ja keskiosissa. Kantarelli eli keltavahvero on koivun juurisieni, joka ei viihdy tiheissä ja synkissä metsissä. Varmimmin kantarelleja löytää valoisista ja tuoreista sekametsistä. Kantarelli kasvaa samalla paikalla useiden vuosien ajan, joten hyvät kantarellipaikat kannattaa tarkastaa vuosittain.

Satoaika

Satokausi ulottuu kesäkuun lopusta lokakuulle. Samalta kasvupaikalta voi kauden aikana saada useammankin sadon.

Käyttö

Parhaimmillaan keltavahvero on heti poimimisen jälkeen. Kantarelli ei vaadi esikäsittelyä, ja siitä voi valmistaa muun muassa herkullisia piirakoita, keittoja ja kastikkeita. Sieni säilyy tuoreena jääkaapissa jopa useita päiviä ja sopii hyvin pakastettavaksi.

JAA ARTIKKELI: