Metsähallitukselle Urheilukulttuuri-palkinto

Julkaistu 25.3.2021
Juha S. Niemelä Urheilugaalassa

METSÄHALLITUS sai vuoden 2021 Urheilugaalassa Urheilukulttuuri-palkinnon. Metsähallitus on toiminut luonnossa liikkumisen mahdollistajana varsinkin koronapandemia-aikana, jolloin monia muita harrastuksia ja liikuntapaikkoja on jouduttu rajoittamaan. Yhä useampi suomalainen onkin hakeutunut luontoon liikkumaan ja virkistymään. Urheilukulttuuripalkinto myönnettiin myös Suomen Ladulle.

– Olemme erittäin iloisia tästä tunnustuksesta. Haluamme osaltamme edistää kaikkien yhdenvertaisia mahdollisuuksia virkistäytyä ja nauttia luonto- ja eräkokemuksista. Teemme jatkossakin parhaamme, että myös tulevat sukupolvet voivat nauttia luonnon arvosta ja sen tuottamasta hyvinvoinnista, sanoi Metsähallituksen pääjohtaja Juha S. Niemelä ottaessaan vastaan palkinnon.

Kansallispuistojen, valtion retkeilyalueiden ja muiden suosittujen käyntikohteiden lisäksi Niemelä haluaa muistuttaa, että myös monikäyttömetsissä ja valtion vesialueilla on hyvät mahdollisuudet monenlaisiin luontoja eräharrastuksiin.

JAA ARTIKKELI: