Tonttikauppa on käynyt hyvin

POIKKEUKSELLINEN kesä on näkynyt myös Metsähallituksen tonttimyynnissä.

– Varauksia tuli kesäloma-aikaan selvästi enemmän kuin aikaisempina vuosina. Lopullisiksi kaupoiksi ja vuokrasopimuksiksi varaukset realisoituvat kesälomien jälkeen, myyntipäällikkö Kari Männistö kertoo.

Männistön mukaan kysyntä on tänä vuonna kohdistunut aiempaa kalliimpiin tontteihin. Kotimaata pidetään turvallisena lomakohteena ja omaan vapaa-ajan asuntoon halutaan panostaa..

Tonttien suosiota voi selittää myös etätyö. Nyt varaudutaan siihen, että mökillä pitää voida viettää aikaa milloin tahansa ja tehdä myös etätöitä.

– Etätyö näkyy meillä myös siten, että kesällä on myyty poikkeuksellisen paljon matkailukeskustontteja. Moni niistä on varustettu hyvillä tietoliikenneyhteyksillä. Lisäksi matkailukeskuksissa on ympäri vuoden hyvät harrastusmahdollisuudet ja palvelut. Erityisesti pyöräily on kasvattanut suosiotaan.

Matkailukeskuksista hurjaa vauhtia kehittyvä Syöte on koettu erityisen kiinnostavaksi. Syötteellä on uusi LumiAreena ja KideHotelli, tulipalossa vaurioitunut Hotelli Iso-Syöte avasi ovensa uudistuneena Tunturihotellina – ja lisää palveluita on tulossa.

– Meilläkin on vireillä useampia sopimuksia yritysten kanssa, Männistö selvittää.

– Kavereiden kokemukset painavat myös tontteja hankittaessa. Moni on innostunut kuullessaan, että työkaveri tekeekin töitä esimerkiksi Ylläkseltä käsin ja päätynyt ostamaan tontin itsekin. Hienot maisemat ovat tärkeitä, ja niitä löytyy matkailukeskuksissa.

– Rantatontteja kysytään paljon Uudeltamaalta. Siellä meillä ei ole tarjontaa, mutta Pirkanmaan, Kymenlaakson ja Savon tontit ovat melko hyvin saavutettavissa pääkaupunkiseudulta.

– Yritystonttien osalta tilanne on toinen. Varsinkin rahoittajat ovat varovaisia uusien hankkeiden kanssa. Toisaalta monille mökkiyrittäjille kesä oli hyvä. Nyt on hyvä aika rakentaa uutta, koska työvoiman saatavuus on parantunut ja rakennusmateriaaleja voi saada aiempaa edullisemmin.

TEKSTI HANNA KAURALA

JAA ARTIKKELI: