Maailmanpolitiikan professori Teivo Teivainen:
Luonnonvarojen käytön pitää olla vastuullista

Kenen ehdoilla luonnonvaroja käytetään ja kuka niiden käytöstä päättää? Jakautuvatko niistä saatavat hyödyt oikeudenmukaisesti? Käytetäänkö niitä vastuullisesti ja minkälaiset arvot niiden käyttöä ohjaavat? Muun muassa näitä kysymyksiä pohtii työkseen Helsingin yliopiston maailmanpolitiikan professori Teivo Teivainen.

Luonnonvarojen hyödyntäminen on elinehto koko ihmiskunnalle. Luonnonvarat eivät kuitenkaan jakaudu valtioiden kesken tasaisesti, eikä kaikilla ole samanlaisia edellytyksiä niiden hyödyntämiseen. Luonnonvaroista on sodittu, ja niistä käydään maailmanlaajuista kauppaa. Niiden hyödyntämisestä kertyvä varallisuus jakautuu epätasaisesti, ja ne ohjaavat vahvasti maailmanpolitiikkaa. Luonnonvarat ovat siis myös professori Teivo Teivaisen työn ytimessä.

Teivainen on tehnyt pitkään luonnonvarojen käyttöön liittyvää tutkimusta muun muassa Brasiliassa ja Uruguayssa. Hän on viettänyt molemmissa maissa pitkiä ajanjaksoja ja perehtynyt maiden luonnonvarojen kestävää käyttöä koskeviin kysymyksiin monesta näkökulmasta.

– Kaukaa katsottuna asiat nähdään usein hyvinkin mustavalkoisina, mutta kun asioita ryhdytään tutkimaan tarkemmin, todellisuus näyttäytyy huomattavasti monisävyisempänä. Omassa työssäni en pyri ottamaan kantaa siihen, onko jokin asia oikein vai väärin tai hyvä vai huono. Tehtäväni on arvioida asioita tutkitun tiedon pohjalta ja nostaa esiin erilaisia näkökulmia keskustelun sekä päätöksenteon pohjaksi, Teivainen kertoo.

Teivainen nostaa esimerkiksi Uruguayn, jonne on viime vuosina tehty miljardiluokan sellutehdasinvestointeja. Hankkeet ovat saaneet osakseen voimakasta ja näkyvää kritiikkiä, ja niitä on vastustettu jonkin verran myös Suomessa.

– Uruguayn sellutehdashankkeet ovat tyypillinen esimerkki siitä, miten luonnonvarojen hyödyntäminen jakaa kansalaisten mielipiteitä. Vastustajilla on perusteltuja argumentteja huolilleen, mutta yhtä lailla hankkeiden kannattajien näkemyksiä on helppo ymmärtää, Teivainen sanoo.

Vastustajat pelkäävät tehtaiden vaikutuksia ympäristöön ja paikallisiin elinkeinoihin sekä kritisoivat yhtiöiden saamia verohyötyjä. Kannattajat puolestaan vetoavat hankkeiden työllistävään vaikutukseen, infrastruktuurin kehittymiseen ja bruttokansantuotteen kasvuun.

UPM:n rakenteilla oleva sellutehdashanke on herättänyt suuria odotuksia erityisesti Paso de los Torosin kylässä, joka sijaitsee aivan tehtaan kupeessa. Hankkeen puolustajat odottavat sen tuovan alueelle uutta elinvoimaa ja työllistävän nuoria, jotka muutoin joutuisivat jättämään kotikylänsä.

– Sen sijaan sellutehtaalta satamaan kunnostettavan junaradan varrella sijaitsevissa kylissä vastustus on usein suurempaa. Tämä selittyy osaltaan sillä, että niille tehtaasta ei koidu suoria paikallistaloudellisia hyötyjä, joten ne kokevat maita halkovan junaradan ja sitä edistävän tehtaan enimmäkseen negatiivisena asiana, Teivainen sanoo.

Professorin mukaan hanke on sekoittanut myös poliittisen kentän perinteisiä jakolinjoja. Monet ulkomaisiin sijoittajiin perinteisesti kriittisesti suhtautuneet kommunistit ja sosiaalidemokraatit ovat kannattaneet UPM:n tehdashanketta, jonka he katsovat vauhdittavan alueellista kehitystä Uruguayn köyhimpiin kuuluvissa keski- ja koillisosissa.

– Vaikka hankkeeseen kohdistuva kritiikki on koronan myötä jonkin verran voimistunut, merkittävä osa uruguaylaisista pitää tehdasta edelleen tervetulleena. Uruguay on monessa mielessä melko hyvin toimiva liberaali tasavalta, jonka kansalaisista osa kokee jopa loukkaavaksi sen, että eurooppalaiset ympäristöjärjestöt eivät luota heidän kykyynsä arvioida kokonaisuutta.

Politikointia ympäristön kustannuksella

Kansainvälisten ympäristöjärjestöjen kommenteista on suivaantunut myös Brasilian presidentti Jair Bolsonaro kannattajineen. Bolsonaron esittämän arvostelun sävy on kuitenkin aivan toista luokkaa kuin uruguaylaisten esittämä kritiikki.

Bolsonaro syyttää ympäristöjärjestöjä maan sisäisiin asioihin sekaantumisesta ja käyttää tilannetta omien poliittisten tarkoitusperiensä pönkittämiseen. Vankkaa tukea hän saa muun muassa ympäristöministeriltään, joka ajaa Amazonian kaupallista hyödyntämistä ja pitää vihollisinaan ympäristönsuojelijoita sekä alkuperäiskansojen edustajia.

– Jokin aika sitten Bolsonaro kritisoi voimakkaasti norjalaisia ympäristönsuojeluhankkeita, jotka tarjosivat taloudellista apua Amazonian metsä- ja luontokadon pysäyttämiseksi. Kansainvälisten asiantuntijoiden perusteltua huolta Amazonian kohtalosta hän pitää hyökkäyksenä maataan kohtaan. Hän lietsoo epäluuloa kannattajissaan väittämällä, että muut maat yrittävät omia Amazonian aluetta itselleen nimittämällä aluetta maailman keuhkoiksi, Teivainen kertoo.

Amazonian sademetsien tuhoutuminen ei kuitenkaan jäisi ainoastaan brasilialaisten ongelmaksi vaan järkyttäisi vakavasti luonnon tasapainoa ja lisäisi koko maapallon ympäristön haavoittuvuutta. Mikä on Bolsonaron ja Brasilian vastuu, kun asiaa tarkastellaan tästä näkökulmasta?

Ilmastonmuutos ja luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen ovat maailmanlaajuisia ongelmia, jotka eivät rajoitu ainoastaan valtionrajojen sisäpuolelle. Maapallon ekologinen kantokyky on jo merkittävästi heikentynyt, joten luonnonvarojen kestävän käytön pitäisi olla jokaisen valtion prioriteetti. Monissa kehittyvissä maissa ajatusta kuitenkin vieroksutaan.

– Rikkaiden maiden suunnalta tulevat vaatimukset luonnonvarojen käyttöä rajoittaviin ja ympäristöä suojeleviin toimiin koetaan monissa köyhemmissä maissa epäoikeutettuina vaatimuksina valtioilta, jotka ovat itse syypäitä nykytilanteeseen. Myös olemassa oleviin kansainvälisiin organisaatioihin suhtaudutaan usein epäilevästi, Teivainen huomauttaa.

Yhteistyölle pitäisi olla
foorumi, jonka kaikki
kokevat omakseen.

Köyhillä mailla on yhtäläinen oikeus vaurastua, mutta talouskasvun pitäisi olla kestävää myös niiden itsensä kannalta: arvioiden mukaan ilmastonmuutos ja luontokato koettelevat raskaimmin juuri maailman köyhimpiä alueita. Miten kehitys niin rikkaissa kuin köyhemmissäkin maissa voitaisiin kääntää oikeille raiteille? Miten vastuut ja velvollisuudet jaetaan oikeudenmukaisesti?

– Yhteistyölle pitäisi olla foorumi, jonka kaikki kokevat omakseen. Lisäksi voitaisiin luoda sijoittajansuojamekanismien kaltaisia instrumentteja, joilla suojattaisiin pääomien sijaan luontoa ja ohjattaisiin kehitystä ympäristön kannalta kestävään suuntaan.

Kilpailu Arktiksen luonnonvaroista kiihtyy

Yhteisiä pelisääntöjä kaivataan pikaisesti myös Arktiksen alueelle. Ilmastonmuutos on sulattanut alueen jääpeitettä ennätysvauhtia, mikä avaa uusia mahdollisuuksia alueen luonnonvarojen hyödyntämiseen. Alueesta ovat kiinnostuneet lukuisat valtiot – muun muassa Yhdysvallat, Kiina ja Venäjä. Myös sotilaallinen läsnäolo alueella on vahvistunut.

– Jäätiköiden sulaessa Koillisväylä avautuu kaupalliselle merenkululle, mikä inspiroi erityisesti arktisen alueen maihin kuulumatonta Kiinaa. Se haaveilee niin sanotusta arktisesta Silkkitiestä, jota pitkin alueen luonnonvaroja kuljetettaisiin Aasiaan. Kiinan voimakas kiinnostus pohjoisen luonnonvaroihin ja halukkuus investoida alueelle herättävät monenlaisia huolia – myös Suomessa.

Teivainen viittaa Jäämeren rata -hankkeeseen, jota suunniteltiin Rovaniemeltä Norjan Kirkkoniemeen ja jota suuri osa saamelaisista vastusti kiivaasti. Ratahanke on nyt poistettu Pohjois-Lapin maakuntakaavasta, mutta toteutuessaan se olisi uhannut saamelaiskulttuuria, porotaloutta ja alueen luontoa.

– Ratahanke liittyy muun muassa Lapin mineraaleihin ja suunniteltuihin kaivoshankkeisiin, joihin kiinalaiset ovat osoittaneet kasvavaa kiinnostusta. Asetelmassa on myös yhtäläisyyksiä Uruguayssa sellutehtaan tarpeisiin kunnostettavan ratahankkeen kanssa.

Näistä kahdesta ratahankkeesta on parhaillaan tekeillä dokumentti, johon Teivainen osallistuu asiantuntijan roolissa. Dokumentissa käsitellään muun muassa kansainvälisten kaivosyhtiöiden oikeuksia Suomessa, jotka on Teivaisen mukaan turvattu joiltain osin paremmin kuin paikallisten maanomistajien – ympäristöstä puhumattakaan.

– Dokumentin punaisena lankana on esitellä Suomea paikkana, jossa on luonnonvaroja, joita joku muu haluaa hyödyntää, ja toisaalta paikkana, josta käsin luonnonvaroja halutaan hyödyntää jossakin toisaalla. Asiat näyttävät hyvin erilaisilta riippuen siitä, kenen silmin niitä katsellaan. Vaikutelmat voivat myös yllättää, kun tulokulmaa vaihdetaan.

Kaiken kaikkiaan luonnonvarojen käyttöön liittyy Teivaisen mukaan monenlaisia ristiriitoja, jotka pitää kyetä yhteensovittamaan siten, että ekologinen, taloudellinen, kulttuurinen ja sosiaalinen kestävyys ovat tasapainossa.

– Luonto ei saa enää jäädä talouden jalkoihin. Käyttämällä luonnonvaroja vastuullisesti turvaamme luonnon monimuotoisuuden ja siten myös oman tulevaisuutemme.

TEKSTI LEENA HULSI • KUVA VEIKKO SOMERPURO