Meritiimi tuottaa arvokasta tietoa

Elokuun lopun päivästä näyttää tulevan heikkotuulinen, aurinkoinen ja varsin lämmin. On siis oikea päivä hypätä Metsähallituksen meritiimin kyytiin ja suunnata Helsingin lähivesille. Tiimi on innostunut, sillä tänään sukelletaan hienoille hiekkapohjille.

Jollaksen rannassa laiturilla on muutama kuutio tarpeellista ta­varaa. Kovia ja pehmeitä paketteja täynnä ihmeellisiä mittareita ja piuhoja. Vesikiikari. SUP-lauta! Puolenkymmentä isoa värikäs­tä kassia täynnä sukellus- ja kuivapukuja. Kirkkaita muoviputkia, happipullo, räpylät, verkkopusseja ja niin edelleen. Tarvitaanko­han näitä kaikkia?

Laiturissa iso alumiinivene Alkyone odottelee kuormausta. Tänään ei siis tuu­len pitäisi päästä yllättämään, sillä Alkyone on kreikkalaisessa mytologiassa Enareten ja tuulten hallitsijan Aioloksen tytär.

– Iltapäiväksi tuulen ennustetaan kyllä vähän nousevan, Metsähallituksen suunnit­telija Lippi Vertio huokailee kamppeiden lastauksen lomassa.

Meri Lappalainen ja Jon Ögård järjes­televät tavaraa veneeseen ja tutkivat kartalta, mihin suuntaan nokka käännetään.

– Taidetaan jäädä tänään tähän aika lä­helle – varsinkin, jos se tuuli nousee. Linja kannattaa tehdä ehkä ihan tähän lähisaar­ten taakse, porukka ynnäilee, ja Jon kääntää keulan merelle.

Yksi kiehtova päivä VELMU-hankkeen historiassa on taas edessä.

Meriajokas yllättää

Kauden suunnittelu alkoi jo aikaisin ke­väällä. Kesäkuussa päästiin merelle, ja kausi jatkuu syyskuun puoleenväliin. Nyt keli tuntuu kesäiseltä ja hämmentävän leppe­ältä – ehkä liiankin hyvältä, tiimi arvelee.

Päivän työkohde odottelee pinnan alla. Sukelluslinja viritellään kahden saaren vä­liin, kahdesta kuuteen metriin putoavaan penkkaan.

Tässä kohtaa huomaa hyvin, että tiimi on todellakin tiimi. Kun Lippi valmistautuu sukeltamaan, Meri virittelee sukelluslinjan naruja ja painoja kuntoon, Jon mittaa suo­lapitoisuuden, happitilanteen ja näkösyvyy­den ja ohjailee siinä sivussa veneen oikeaan asentoon sukelluslinjalle.

– Minä menen nyt, Lippi huikkaa ja keikahtaa räpylät viuhuen veneen keulasta mereen. Meri hoitelee naruyhteyden sukeltajaan, ja Jon kirjoittaa tarvittavat muistiinpanot. Molemmat ovat pitkän linjan konkareita meritiimissä. Meri on askaroinut maastos­sa ja toimistolla vanhan datan kanssa. Jon taas on ahertanut maastossa toistakymmentä vuotta.

– Lippi tekee sukelluslinjasta muistiinpa­not veden alla ja kerää pohjasta kasvinäyt­teitä. Veden alla on vaikea erottaa joitakin ihan peruslajeja. Katsomme ne sitten illalla mikroskoopilla, Meri kertoo.

Samalla sukeltaja nouseekin pintaan sata­metrisen linjan syvästä päästä. Veneen keu­laportti lasketaan alas ja sukeltaja autetaan veneen kyytiin.

Lippi availee sukelluspukua ja huokaisee hetken.

– Siellä oli paljon Zosteraa eli meriajo­kasta. Todella hyväkuntoinen kasvusto, ai­nakin sata yksilöä hienona niittynä, Lippi myhäilee.

– Meriajokas on tärkeä indikaattorilaji.

Se katoaa yleensä nopeasti, jos vesi samenee tai rehevöityy liikaa, Meri jatkaa.

Näkisipä veden alla hylkeen!

Pidämme pienen ruokatauon: on hyvä hetki muistella vähän menneitä. Lippi tuli ensi kertaa Metsähallituksen palvelukseen ke­säksi 2016 – aluksi sukeltamaan sisävesille, sitten merelle.

– Tämä on ollut kyllä hieno näköalapaik­ka, merikokemusta on kertynyt jo Peräme­reltä itäiselle Suomenlahdelle. Kaikkein hienoimmat sukellusmaastot ovat löyty­neet Selkämereltä, missä veden kirkkaus on huippuluokkaa. Mutta pitää kyllä myöntää, että nämä Helsingin vedet ovat yllättäneet positiivisesti. Tuolta ulompaa löytyy hienoja punaleväkasvustoja ja aivan upeita hiekka­särkkiä, Lippi iloitsee.

– Selkämeren kirkkauksiin täällä ei pääs­tä, mutta kasvilajisto on monipuolinen Hel­singissäkin, Meri ja Jon säestävät. Vanha merikotka kaartaa taivaalla, ja kos­keloperhe sukeltaa hienojen kallioiden juu­rella. Merikihu villiintyy ajattamaan kala­lokkeja, ja merimetsot lentävät kohti länttä.

– Kaikenlaista hauskaa merellä tulee ai­na vastaan. Varsinkin tuolla Helsingin län­sipuolella nähtiin tosi paljon hylkeitä. Olisi hienoa nähdä hylje sukeltaessa, mutta ei ole vielä tähän mennessä näkynyt.

– Kalojakin näkee yllättävän vähän. Tok­koja, kivinilkkoja ja tuolla kasvustojen seassa hauskan näköisiä siloneuloja, siinä melkein kaikki, Lippi muistelee ja riisuu ruokailun lomassa villasukat jalastaan.

Avoimilla rannoilla hienot pohjat

Villasukat pitää kuitenkin vetäistä takaisin jalkaan, sillä Lippi päättää tehdä vielä toisen sukelluksen kalliosaarten ulkoreunalle.

Meri puolestaan nostaa SUP-laudan ve­teen ja lähtee tutkimaan kalliosaaren ranta­vyöhykettä.

– Tämä on kerrassaan mainio väline ma­talissa vesissä liikkumiseen.

Kun sukeltaja puolen tunnin kuluttua nousee pintaan, paikka paljastuu juuri niin hienoksi kuin oli ounasteltu.

– Oliskohan se niin, että tämä on vaan niin avoin paikka, että merenkäynti pitää pohjan puhtaana, Lippi pohtii.

– Tässähän ei ole suojaavaa saaristoa lainkaan. Välillä näyttää, että pienikin luoto estää merenkäynnin ja ranta on heti rehe­vämpi, Meri tuumii.

Itämeri kiinnostaa

Työpäivä merellä tarjoaa aina yllätyksiä, joten työajatkaan eivät ole aina tarkasti en­nakoitavissa. Jos venematkaa tehdään tunti suuntaansa, rantaan ei kannata tähdätä nel­jäksi. Joustoa tarvitaan.

– Sekin on tässä tiimissä hienoa, että työt tehdään huolellisesti ja perusteellisesti. Vä­lillä päivät venyvät, mutta syksyllä voidaan tehdä sitten lyhyempää päivää ja pitää jopa vapaita.

Saavumme rantaan ja päivän toiseksi viimeinen kamppeiden kanto alkaa saman tien. Mutta vielä on työtä edessä: kastuneet vaatteet ja puvut pannaan kuivumaan Jol­laksen tukikohdassa, akut laitetaan latauk­seen, näytteet tutkitaan ja päivän kulusta kirjoitetaan lyhyt tarina päiväkirjaan.

Maastotyöläisillä on nyt myös hetki aikaa tarkastaa sähköpostit ja muut kontaktit.

– Huomenna on Itämeripäivä Korkea­saaressa, menemme sinne esittelemään toi­mintaamme. Pitää muuten opiskella illalla joidenkin lajien suomenkieliset nimet, Lippi huikkaa Jonille ja Merille. Yksi on varmaa: meritiimien työn tu­loksia odotetaan suurella mielenkiinnolla. Tämän päivän löydöt ovat osa suurta ko­konaisuutta.

– Itämeren tila kiinnostaa, mikä on to­della hienoa, tiimi riemuitsee.

TEKSTI ja KUVAT JARI SALONEN