Talous ei toimi erillään luonnosta

Perinteisissä taloustieteen malleissa ei ole aikaisemmin otettu huomioon luonnon arvoa. Tällainen ajattelu joutaa historiaan, sillä talouskasvu ja hyvinvointi ovat yhä vahvemmin riippuvaisia luonnon kantokyvystä.

Yli puolet maailman talouskasvusta on vahvasti tai kohtalaisesti riippuvaista luonnosta. Luonto antaa ihmisille ruokaa, vettä, happea ja suojaa. Monimuotoinen luonto kestää ja sopeutuu myös paremmin ilmastonmuutokseen. Ymmärrämme luonnon arvon hyvinvoinnillemme, mutta sen suojelemisessa emme ole onnistuneet. Kulutuksemme ylittää luonnon kyvyn uudistua, ja nykytahdilla elämäntapamme ylläpitämiseen tarvittaisiin 1,6 maapalloa.

Luonto pitäisi nähdä varallisuutena, aivan kuten muukin pääoma. Ajatuksen luontopääomasta on esitellyt Cambridgen yliopiston professori Partha Dasgupta. Hän julkaisi alkuvuonna Englannin valtiovarainministeriön tilaaman raportin luonnon monimuotoisuuden talousvaikutuksista. Dasguptan raportin sanoma on yksiselitteinen: talouskasvu ja sitä kautta myös ihmiskunnan hyvinvointi ovat vahvasti sidottuja maapallon ekologiseen kantokykyyn.

Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn pitää Dasguptan raportin sanomaa taloustieteilijöille ja päätöksentekijöille äärimmäisen tärkeänä.

– Makrotaloudellisessa analyysissa olisi hyödyllistä kiinnittää aiempaa enemmän huomiota taloudellisesta toiminnasta ympäristölle aiheutuvaan kuormitukseen. Vakaata ja kestävää taloutta ei ole olemassa ilman vakaata ja kestävää luonnonympäristöä. Tämä tosiasia tulisi ottaa huomioon kaikissa talouspolitiikkaa koskevissa päätöksissä, pääjohtaja Rehn kuvaa.

Rahamarkkinoilla oma roolinsa

Kansainvälinen rahoitusmarkkina ylläpitää globaalia taloutta, ja sen sijoitus- ja rahoituspäätöksillä on merkittävä vaikutus myös luonnon monimuotoisuuteen. Samaan tapaan ilmastonmuutoksen kaltaiset globaalit uhat vaikuttavat myös talouteen. Keskuspankit ja muut isot sijoittajat ovat jo pitkään sitoutuneet vastuulliseen sijoitustoimintaan. Suomen Pankki otti vuonna 2019 käyttöön oman vastuullisuusohjelmansa, jonka yksi painopiste on ilmastoriskien torjunta.

Rehnin mukaan kansalliset keskuspankit tarkastelevat jatkuvasti pidemmän aikavälin kehitykseen liittyviä kysymyksiä, kuten ympäristön kestävyyttä ja ilmastonmuutosta. Suomen Pankki huomioi ympäristöriskit rahoitusvakauden valvonnassa ja pyrkii vähentämään oman toimintansa ympäristövaikutuksia.

Muutoksia pitää
tapahtua maailmanlaajuisesti.

Myöskään Euroopan keskuspankki ei voi olla sivussa vihreästä siirtymästä, vaan ympäristönäkökohdat on huomioitava yhtenä osana Euroopan keskuspankin rahapolitiikan uudelleenarviointia. Asiasta on käyty myös perusteellista keskustelua EKP:n neuvostossa. Rehnin mukaan on kuitenkin hyvä erottaa toisistaan rahoitusmarkkinoiden toiminta ja poliittisen päätöksenteon vastuu.

– Tehokas ja vaikutuksiltaan riittävä ympäristö-, ilmasto- ja luonnonvarapolitiikka edellyttää laajamittaista kansainvälistä yhteistyötä. Keskuspankkien tulee hoitaa oma leiviskänsä, ja näin myös tehdään. Ympäristöstä huolta pitävän yhteiskuntapolitiikan suunnittelussa ja toteuttamisessa päävastuu ei kuitenkaan voi olla keskuspankilla. Tärkeimmät työkalut, kuten päästöverot ja kaupattavat saasteluvat, ovat poliittisten päätöksentekijöiden käsissä, Rehn sanoo.

EU suunnannäyttäjänä ympäristöpolitiikassa

EU-tasolla on meneillään paljon politiikkakehitystä luonnon monimuotoisuuden, kestävän rahoituksen, kiertotalouden ja metsien kestävän käytön edistämiseksi. Osana Euroopan vihreän kehityksen ohjelmaa EU-komissio esitteli toukokuussa oman ehdotuksensa unionin biodiversiteettistrategiaksi. Strategiassa laajennetaan suojeltujen alueiden määrää ja puututaan erityisesti torjunta-aineiden käyttöön.

Ilmastonmuutoksen torjumiseksi vahvistettiin huhtikuussa EU:n ilmastotavoitteiden kirjaaminen lainsäädäntöön. EU:n tavoitteena on vähentää kasvihuonekaasuja vähintään 55 prosenttia vuoteen 2030 mennessä ja olla ilmastoneutraali vuonna 2050. Vaikka Euroopassa tehdäänkin isoja päätöksiä, muutoksia pitää tapahtua myös maailmanlaajuisesti.

– Taloustieteilijät ovat varsin yksimielisiä siitä, että ilmastonmuutoksen torjunnassa paras vaihtoehto olisi globaali hinta kasvihuonepäästöille. Kun riittävän kattavan ympäristöpolitiikan harjoittaminen ei maailmanlaajuisesti ole mahdollista, turvaudutaan toiseksi parhaisiin ratkaisuihin, joihin kuuluvat Pariisin ilmastosopimus sekä kansalliset ja alueelliset rajoitustoimet. EU on tällä saralla suunnannäyttäjä, Rehn sanoo.

TEKSTI ANNA GUSTAFSSON • KUVA SUOMEN PANKKI / KAROLIINA VUORENMÄKI