Luontokadosta laaja-alaiseen hyvinvointitalouteen

Juuri kun ihmiset ovat alkaneet sisäistää ilmastonmuutoksen ja sen pysäyttämisen merkityksen, on julkiseen keskusteluun noussut uusi termi: luontokato. Termi ei tietenkään ole uusi, vaan se on ollut oleellinen osa maapallon kantokyvystä ja ekologisista rajoista käytävää tieteellistä sekä ympäristöpoliittista keskustelua jo vuosikymmenten ajan. Laajempaa yleisöä ja poliittista päätöksentekoa luontokato ei kuitenkaan ole onnistunut vielä ilmastonmuutoksen tavoin koskettamaan.

Yksi merkittävä luontokatokeskustelun herättäjä oli tänä keväänä julkaistu Cambridgen yliopiston taloustieteen professori Partha Dasguptan raportti. Raportti käsittelee sitä, miten taloustieteen näkökulmasta luontokatoon pitäisi suhtautua. Kiteytettynä ajatus on se, että luontokato on valtava ulkoisvaikutus, joka on hinnoiteltu täysin väärin. Siksi ihmiset antavat sen jatkua, vaikka lopulta siitä on meistä jokaiselle vain haittaa, ennen kaikkea taloudellisesti.

Ilmastoeetikko ja Helsingin yliopiston filosofian lehtori Simo Kyllönen pohti raporttia tuoreeltaan ansiokkaassa blogikirjoituksessaan ja tuli johtopäätökseen, että Dasguptan raportin lähestymistapa luontokatoon ei ole välttämättä eettisesti kaikista paras. Kyllösen mukaan kestävämpi eettinen perusta olisi se, ettei luontoa käännettäisi lainkaan inhimillisen ja taloudellisen hyvinvoinnin ”hyödykkeeksi” vaan ihminen asetettaisiin osaksi luontoa sekä siten muiden luontoon kuuluvien eliöiden ja ekosysteemien kanssa yhdenvertaiseksi nauttimaan luonnon antimista.

Luonnon hyvinvointia
eettisenä periaatteena
ei enää ole varaa sivuuttaa.

Suomessa sosiaali- ja terveysjärjestöt ovat edistäneet noin vuosikymmenen ajan hyvinvointitalousajattelua, jossa kaikkien ihmisten hyvinvointi asetetaan kapeiden taloudellisten tavoitteiden sijaan toimintamme ja yhteiskuntapolitiikkamme päämääräksi. Kyllösen tarkka havainto luontokadosta haastaa myös hyvinvointitaloutta. Jotta se olisi kestävä eettinen lähtökohta, tulisi senkin tavoitteeksi asettaa myös luonnon hyvinvointi tänään ja tulevaisuudessa.

Keskustelu luontokadosta on osoittanut, että ekologinen kriisi on eettis-moraalinen kriisi. Jos emme pysty ajattelemaan eettisesti toisin ja asettamaan toiminnallemme uusia moraalisia tavoitteita, jäävät myös toimemme vajaiksi. Luonnon hyvinvointia eettisenä periaatteena ei enää ole varaa sivuuttaa, ja tähän suuntaan hyvinvointitaloudenkin pitää eettisesti laajentua. Ehkä silloin saamme riittävästi tehtyä, jotta ekologinen kriisi voidaan pysäyttää – siitäkin huolimatta, että olemme toimissamme useamman vuosikymmenen myöhässä.

Jussi Ahokas
pääekonomisti
SOSTE

Jussi Ahokas on SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry:n pääekonomisti.
Hän on työskennellyt hyvinvointitalouden parissa vuodesta 2014 alkaen ja johtanut hyvinvointitaloustyötä SOSTEssa. Koulutukseltaan Ahokas on kansantaloustieteestä valmistunut yhteiskuntatieteiden maisteri. Hän on aiemmin toiminut tutkijana muun muassa Valtion talouden tutkimuskeskuksessa.