Heikki Hepoaho
Heikki Hepoaho aloitti Metsähallituksessa näyttelyprojektin projektipäällikkönä vuonna 2009, kun Pilke-taloa ja tiedekeskus Pilkettä alettiin rakentaa. Nyt Hepoaho työskentelee Metsähallituksen brändi- ja Pilke-tiimin päällikkönä.
Mikä on koulutustaustasi?
– Opiskelin Oulun yliopistossa arkkitehdiksi. Alassa kiehtoivat tilat, tilojen tunnelmat, materiaalit ja estetiikka. Suuntauduin rakennussuunnitteluun ja teolliseen muotoiluun. Olen suorittanut aineenopettajan pedagogiset opinnot, mistä on ollut hyötyä nuorisoviestinnässä ja johtamisessa. Lisäksi minulla on johtamisen erikoisammattitutkinto.
Mikä on työtaustasi?
– Valmistumiseni jälkeen sain töitä kotikunnastani Tervolasta, missä oli sattumoisin käynnistetty puualan yritysten toimintaympäristöjen kehittämishanke – siitä alkoi tutustumiseni metsä- ja puualaan. Hankkeen päätyttyä siirryin Lapin yliopiston Arktiseen keskukseen tekniseksi suunnittelijaksi ja näyttelyarkkitehdiksi. Kun Pilkettä alettiin rakentaa, hain projektipäälliköksi näyttelyprojektiin ja päädyin sitä kautta Metsähallitukseen vuonna 2009.
Mitä tehtäviisi kuuluu?
– Johdan brändi- ja Pilke-tiimiä. Noin vuosi sitten tehtiin Metsähallituksen perusteellinen brändiuudistus ja kehitettiin uusia työkaluja ja seurantamenetelmiä. Nyt jatkamme tätä kehitystyötä. Tiimini vastaa myös messutyyppisistä tapahtumista ja koordinoi nuorisoviestintää. Työskentelemme metsiin ja niiden kestävään käyttöön keskittyvässä tiedekeskuksessa, jonne voi tulla matalalla kynnyksellä tutustumaan ja oppimaan. Osallistun myös koko viestintä-, strategiaja vastuullisuusyksikön toiminnan kehittämiseen ja olen Metsähallituksen brändi- ja viestintäjohtoryhmän jäsen.
Mikä on ajankohtaista työssäsi?
– SuomiAreena lähestyy, ja Metsähallitus on sen pääyhteistyökumppani. Parhaillaan työstämme muiden yksiköiden kanssa muun muassa Metsähallituksen videokonseptia, jonka ensiesitys on SuomiAreenassa. Ylipäänsä ajankohtaista on brändityön kehittäminen, minkä lisäksi teen verkostohanketyötä useissa eri projekteissa.
Mikä on parasta työssäsi?
– Tulevaisuuden näköalat. Meillä on mahdollisuuksia kehittyä Metsähallituksena ja Pilkkeenä: asiat voivat muuttua ja muuttuvat, kun on tarpeeksi kunnianhimoisia tavoitteita.
Miten vietät vapaa-aikaasi?
– Olen nuorisoseuraliikkeessä ja harrastan kulttuurista lapsi- ja nuorisotyötä. Lisäksi olen nyt irtautumassa kunnallispolitiikasta, jonka parissa olen työskennellyt 16 vuotta. Täytin hiljattain 50 vuotta ja päätin heittäytyä viidenkympin villitykseen – aloittaa jotakin uutta.
TEKSTI NELLI MÄKITALO • KUVA PEKKA KOSKI
JAA ARTIKKELI: